Haittaako, jos kirjoittaminen tökkii?
Kirjoittaminen tökkii välillä meitä kaikkia, mutta silti ilman tekstiä on vaikea saada asiaansa kuuluville. Etenkin näin sähköisessä maailmassa on erityisen tärkeää, että tuot yrityksesi, tuotteesi ja itsesi esille tehokkaalla ja laadukkaalla tekstillä. Kaipaatko apua kirjoittamiseen?
Eikö hyvä kuva korvaa tuhatta sanaa?
Instagram on toki nimenomaan kuvanjakopalvelu, jonka kautta saat kauniit tuotteesi, upeat tilaisuutesi ja tunnelmat välitettyä tehokkaasti ja brändiäsi kasvattaen. Mutta parhaatkaan kuvat eivät pärjää ilman tekstiä. Hyvä kuva ja muut graafiset elementit tuovat huomioarvon ja saavat lukijan huomaamaan tekstisi, totta kai. On kuitenkin tärkeää, että pystyt kertomaan tuotteestasi ja palveluistasi
- houkuttelevasti
- ajatuksia herättävästi
- kattavasti
- välttäen asiavirheitä
- välttäen kielioppivirheitä
- kohderyhmäsi tarpeet huomioiden
Milloin on syytä olla erityisen tarkka tekstien kanssa?
Sanoisinpa, että lähes aina, mutta aivan erityisen tarkkana on syytä olla, jos kirjoitat sopimusehtoja, tuoteselosteita, toimitusehtoja, tuotteen käyttöohjeita tai mitä tahansa, missä väärin ymmärtämisellä voi olla harmillisia seurauksia. Nuo seuraukset voivat olla vaikkapa rahallisia menetyksiä – sinulla tai asiakkaallasi – tai ikävää julkisuutta.
Joskus asia on sinulle täysin selvä, jos olet itse valmistanut tuotteesi tai tuotat palveluasi. Olet sen paras asiantuntija. Mutta kun ei-niin-kokenut aloittelija yrittää ottaa uuden tuotteen käyttöönsä, hän saattaa tehdä turhia ja typeriä virheitä, jotka välttämällä hänen käyttökokemuksensa olisi alusta alkaen hyvä. Hän saattaa jopa rikkoa ostamansa tuotteen epämääräisten tai huonosti kirjoitettujen ohjeiden takia ja sinä saatat saada siitä syyt niskoillesi.
Kun tekstin on todella tarpeen olla selkeää eikä väärinymmärryksen riskiä sovi ottaa, käytä ammattilaista vähintäänkin tekstin tarkistamisessa tai antamaan viimeisen silauksen. Joskus sitä vaan on omalle asialleen jo niin sokea, että vieraammat silmät näkevät puutteet paremmin. Tärkeitä tekstejä kirjoittaessa kirjoittamisen ei sovi tökkiä ja apua kirjoittamiseen löytyy aina!
Me suomalaisetko emme osaa kirjoittaa myyvästi?
No, me emme ole maailman reippaimpia kehumaan itseämme tai tuotteitamme. Välillä tulee aivan tuskastunut olo, kun upeita tuotteita kuvataan yhtä elävästi kuin einesruoan tuoteselosteen osasia. Ei, emme aina osaa tai emme kehtaa.
Helppoheikkimäisen sanaseppoilun ja tuoteselosteen välille mahtuu kuitenkin paljonkin eri sävyjä ja markkinontiviestinnän lajeja.
Mutta on toki myönnettävä, että me kaikki emme rakasta kirjoittamista. Joillekin se on jopa suorastaan vastenmielistä. Silloin on myös selvää, että jos kirjoittamisesta ei nauti tai se ei tunnu kivalta, lopputuloksestakin saattaa olla hiukan epävarma.
Silloin kannustan yleensä käyttämään kirjoittamiseen tarkoitetun ajan siihen, missä omat vahvuudet ovat ja ulkoistamaan kirjoittamisen sellaiselle, joka on siinä hyvä, tehokas ja osaa tuottaa erilaisille kohderyhmille suunnattua tekstiä laadukkaasti.
Joskus tuo apu löytyy lähipiiristä, mutta jos niin ei ole tai kavereita ei aina viitsi vaivata, suosittelen etsimään luotettavan ja laadukkaan viestijän, joka tuottaa sinulle sisältöä juuri sopivasti. Suomeksi: jos tuntuu, että tarvitset apua kirjoittamiseen, sitä löytyy taatusti! Lue vaikka täältä.
Kaikkea ei tarvitse eikä kannatakaan tehdä itse! Minä tuhertaisin kirjanpidon kanssa aivan liian monta tuntia ja siksi käytän tilitoimistoa, joka hoitaa varmuudella asian lain kirjaimen mukaan, oikeaan aikaan ja nopeammin kuin minä ikinä. (Sen säästyneen ajan voinkin sitten kirjoitella.) Jos sinä taas olet kirjanpitäjä, kauneushoitolan omistaja, siivousyrityksen vetäjä tai hevostallin omistaja, aikasi on taatusti käytetty tehokkaammin, jos teet sitä, mitä juuri sinä osaat.
Mutta jos nautit kirjoittamisesta ja olet asiakkaittesi kanssa selkeästi samalla aaltopituudella, nauti siitä ja käytä tuo kykysi hyväksesi! Jos se toimii, sitä on turha korjata, sanotaan. Panosta siis erityisesti hyvin toimiviin konsteihin, teksteihin ja kanaviin.
Osaatko ottaa kohderyhmäsi huomioon ja kirjoittaa juuri sille?
Kohderyhmän tavoittamisesta olen kirjoittanut aiemminkin. On mahdottoman tärkeää suunnata teksti oikein. Et voi kirjoittaa verkkokaupan viikkokirjettä pohtimatta sitä, minkälaiselle ihmiselle tuotteesi olet suunnitellut. Jos haluat tavoittaa äitienpäivälahjaa etsivät tuoreet isät, et voi kirjoittaa heille samoin kuin samoja tuotteita muulloin ostaville tuoreille äideille.
Myös hakukoneiden logiikka kannattaa huomioida kirjoittaessa. Tosin hakukoneet arvostavat aivan yhtä lailla sujuvaa tekstiä eikä hakusanoja kannata missään nimessä ripotella tekstin joukkoon mekaanisesti, siitä saa suorastaan miinuspisteitä.
Joskus pitkän linjan yrittäjä tulee sokeaksi omille tuotteilleen, asiakkailleen ja teksteilleen. Hankalassa tilanteessa tai kiireessä ei välttämättä pysty näkemään oman laatikon ulkopuolelle, jolloin uudet ja kiinnostuneet kohderyhmät saattavat jäädä huomioimatta. Ehkä voisit jo katsoa vaikka ulkomaille? In any case, it is really important to make sure you reach all your potential customers and speak their language. We at Oppila can help you with different texts in English as well – don’t hesitate to ask!
Mieti, minkälaisia kysymyksiä asiakkaillasi tapaa olla. Onko sinun syytä avata teknisempiä termejä tai kertoa lähemmin juuri sinun tuotteeseesi, palveluusi tai alaasi liittyvistä erityispiirteistä? Milloin voit käyttää huumoria ja milloin taas on syytä pitäytyä tiukassa asiallisuudessa?
Kuka arvostaa kielioppia ja sakotetaanko kielioppivirheistä?
Tämä on jatkuvien pohdintojen ja vääntöjen aihe! Meitä on moneksi ja osalle maksavista asiakkaista kielioppivirheet ovat ylitsepääsemätön asia: he eivät missään tapauksessa halua asioida yrityksessä, jossa kieleen suhtaudutaan huolimattomasti.
On totta, että asiat tulevat selviksi, vaikka yhdyssanat tai pilkut eivät olisikaan täsmällisesti sääntöjen mukaan kirjoitettuja. Mutta toisaalta epätäsmällinen kieli voi myös aiheuttaa selkeitä (joskin usein myös vallan hassuja) ongelmia:
Myydään jalka ja kattolamppu
(Myydään jalka- ja kattolamppu)
Tällöin asiakkaalle saattaa kuitenkin jäädä epäselväksi, mitä yrityksen tarjous koskee, miten tuotetta käytetään tai mitkä ovat toimitusehdot.
Kieli elää ja asioita on aiemmin ilmaistu kankeamminkin ja tarkemmilla säännöillä. Mutta koska kielioppi kuitenkin on olemassa ja se perustuu sovittuihin asioihin, olisi yritysten hyvä kirjoittaa asiallista kieltä. Selkeät kielioppivirheet saattavat nimittäin tosiaankin karkottaa asiakkaita.
Olen todistanut keskustelua, jossa henkilö totesi, että hän voi kyllä ostaa silloin tällöin yritykseltä, jonka mainoksessa / verkkosivuilla / esitteessä on kielioppivirheitä, sillä “onhan se nyt aika söpöä, että toi edes yrittää. Toivottavasti hän on hyvä edes siinä mitä työkseen tekee. ” Kenties et halua olla se “söpö” yrittäjä, jolta ostetaan säälistä?
Jos yritykselläsi menee loistavasti ja asiakkaita on tarpeeksi, ei sinun tarvitse olla huolissasi. Mutta jos haluat varmistaa, ettet huonolla kielellä aliarvioi tai karkota maksavia asiakkaita, pyydä apua! Pyydä kielioppia taitavalta ystävältä lukuapua tai ota yhteyttä yritykseen, joka tarjoaa palveluna kielenhuoltoa. Tai lähetä yhteydenottopyyntö Oppilaan ja pohditaan, kannattaisiko sinun kierrättää tekstisi vaikka Oppilan Tainalla.
Muista, että voit tehdä hyvän ensivaikutelman vain kerran! Saatat olla timanttinen ammattilainen, mutta jos mahdollinen asiakas nettisivujesi perusteella käsittää sinut ujoksi ja taitamattomaksi, ette välttämättä koskaan kohtaa!
Mistä tekstejä sisältömarkkinointiin?
Sisältömarkkinoinnin periaatteen mukaan sinulla tulisi olla tarjota kohderyhmääsi kiinnostavaa sisältöä. Kun sisältö kiinnostaa, se houkuttelee lisää kävijöitä verkkosivuille ja sen vainuaa myös Google. Tällöin kiinnostava sisältö toimii sisäänheittäjänä sivuillesi ja sinun on helpompi tuoda esille myytäviä tuotteitasi.
Kirjoittaminen ei kuitenkaan kaikilta suju niin, että se olisi tehokasta ja mukavaa ja että lopputulos toimisi halutulla tavalla. Älä kuitenkaan murehdi äläkä ainakaan käytä tunteja tai pahimmassa tapauksessa päiviä tekstisi pusertamiseen. Oppilasta saat helposti ja tehokkaasti blogikirjoituksia, esitetekstejä, verkkosivujen ja some-päivityksen tekstejä kertatilauksella tai säännöllisesti.
Mutta jos kirjoittaminen on sinusta hauskaa ja sujuvaa, ei ole juuri mitään hauskempaa kuin kirjoittaa tunteella asiasta, jonka tuntee läpikotaisin. Anna persoonasi näkyä ja ammattitaitosi huokua: saat lukijatkin nauttimaan ja palaamaan uudelleen.
Tarvitsetko kokeeksi yhden tekstin? Ei huolta – sellaisen saat tarvittaessa hyvinkin nopeasti ja edullisesti. Vielä edullisemmin tekstiä syntyy tarpeisiisi, kun sovimme säännöllisisistä teksteistä vaikka blogiin, somepäivityksiin tai mihin haluat. Voimme myös toimittaa käyttöösi royalty-vapaita (julkaisukelpoisia ja luvallisia!) kuvia, jotka sopivat aihepiiriisi ja tekstien oheen.
Älä turhaan arastele vaan lähetä yhteydenottopyyntö ja kysy lisää! Mikään teksti ei ole liian pieni! Ja muuten: Oppilan teksteillä on kielioppitakuu! Saat seuraavan tekstin puoleen hintaan, jos löydät tilaamastasi tekstistä 30 päivän sisällä kiistattoman kielioppivirheen.
Taina Norha
Taina kouluttaa ja konsultoi markkinointiviestintää ja digitaalista markkinointia Oppila Oy:ssä. Seuraa Instagramissa @tainanorha ja @oppila.fi Taina on valmistunut viime vuosituhannella kauppatieteiden maisteriksi (KTM) (markkinointiviestintä) Turun kauppakorkeakoulusta ja hänellä on myös ammatillisen opettajan pätevyys (AmO).
Löydät myös Tainan ja puolisonsa Kirjallisia-kirjablogin sekä sen Instagram-tilin @kirjallisia